Seuraavissa otteissa Juho Kaksola kertoo toisen ja neljännen lapsensa syntymästä ja alkutaipaleesta. Puhtaaksikirjoituksessa tekstiä on lyhennetty. Tehtävät perustuvat puhtaaksikirjoitettuun tekstiin.
Huhtikuun 29 p. 1868. Nyt on jo taas toinen hedelmä puhennu siitä puusta joka kesäkuun 29 päivänä vuonna 1865 [Juho ja Amalia Kaksolan hääpäivänä] istutettiin elämän lavealle tantereelle kasvamaan. Näiden hedelmien merkillisyys on niin muistossa pidettävä kuin itse puunkin kasvanto. Että saata oikeata hedelmää nautita ja hyötyä ja täydellistä ilon makeutta nautita näistä kasvuista; on mitä parain tarkotus ihmis ijän elämän alla.
Kesäkuun 2 p. 1868 sai pikku Optaatus Pyhän kasteen, Kirkkoherra Johan Danielsson'nin kautta.
Nimestä sain minä joiltakuilta vähän nuhteita, että se oli heistä outo, niinkuin varsinkin rouva Elisabeth v. Sçhrove'ta, jota kirkkoherrakin kysy mistä minä senlaisen nimen sain? johon minä vastasin, että huomena olevan sen nimisen päivän, ja olevan aviisissa lukenu senlaisia nimiä, johon pappi taas vastasi, juu, kyllä niitä on ja on se almanakassakin ja se on latinan kieltä joka suomeksi merkittee, toivottu. Tämä ilahutti minua mainitun rouvan nuhteita vastaan. Kirkkoherra viinilasia kallistaissaan toivotti vielä onnea ja hyvää Toivotulle (Optaatukselle) ja sanoi kutsuvansakkin puheissansa, Toivottu.
Merkinnee latinainen sana Optaatus mitä tahaan, mutta satunnalta se tuli pikulle aivan ajattelemata, Ehkä tämä nimi lieneekin johtunnu hänelle hyvän toivon merkityksessä, sillä vanhemmalla onkin aina hyvän toivo lapsestansa, kukaties jos se nimi aavistaakin Toivotun toteentemista!
Huhtikuun 30 p. 1872 Perheen lisääntyminen minulle yhä enenee, ja samalla isän kalliit velvollisuudet. Puolisoni onnellisesti synnytti tyttö lapsen; nämät ovat hyvin helliä kohtia. Lasten hoito ja kasvatus itsessänsä on kyllä huolen ja surun alainen, vaan samalla iloinen, ja välistä hyvin hupasa: Kun lapset ovat vanhempainsa käskyille kuuliaiset ja ottaavat vaarin heidän neuvoistaan sekä seuraavat heidän elämätänsä hyvässä. Herralle olkoon kiitos sen edestä että on äidin päästänyt tuskastansa, tästä raskaasta synnyttämisen vaivasta.
Toukokuun 12 p. 1872. Kastettiin pieni Fanny Elina.
Toukokuun 18 p. 1873. Nyt Herra kutsui pois minun pienen tyttäreni Fanny Elinan yhden vuoden ja 18 päivän ikäisenä. Näin taittui tämä pieni vesa, ja laskeusi aurinko noustuaan. Kovien vaivojen perästä 5 viikkoa sairastettuaan hinkutautia nukkui viimen, ja niin heikoksi tultuaan (rykimiseen) Nämä pienukaisen vaivat saattoi vanhimmille viimeiseltä jo kovin ikäväksi katsella. Mutta näin sitä pitää heinän (kukkasen) eilläkin [edellä] kovia myrskyilmoja, kylmiä tuulia ja armottomia sateita kärsiä ennenkuin se lakastuman ja kuivamaan rupee, jonka sitten kylmä talvi ja kova pakkanen kaataa maahan ja musertaa tomuksi, jota ei enään jälelle jäävät suuremmat puut (ellon jäävät ihmiset) näe. Mutta sinne taivaalliseen yrttitarhaan istutetut juuret (joka kasteessa tapahtui) ne vasta eloon virkistyy, siellä se kukkanen vasta monivärisillä kaunistuksilla lahjoitetaan, jossa se vasta oikein kukoistaa ja vasta
ijankaikkinen hedelmä ulos puhkee ja kypsyy. Siellä Jumalan pojan sylissä, siellä sanomattomasti ihanassa ilolaulaien joukossa, kauniisti koristetussa taivaan kartanossa hän ijäti saa asua ja iloita.
Juho Kaksolan päiväkirja, hänen toimittamansa käsinkirjoitetut lehdet ja muuta kirjallista jäämistöä toimitettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan 1915 Juho ja Amalia Kaksolan kuoltua. 1920-luvun alussa Juhon elossa olevat lapset Juho [Juhanes], Optatus ja Hilma Kaksola sekä Amanda-tyttären poika Väinö Hanhinen ottivat kirjeitse yhteyttä Seuraan. Heidän mielestään aineisto oli annettu ainoastaan lainaksi, ja he halusivat sen takaisin.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura palautti materiaalin jälkeläisille, mutta teetti siitä sitä ennen konekirjoituskopiot. Oheiset kuvat ovat näitä kopioita. Osa tekstin kirjoitusvirheistä lienee syntynyt konekirjoitusvaiheessa. Alkuperäisaineistoa etsittiin 2000-luvun alussa tuloksetta suvun piiristä.
Juho Kaksolan päiväkirjan konekirjoituskopio ja muut kopioidut aineistot sekä hänen jälkeläistensä kirje sijaitsevat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmissa Helsingissä.
Päiväkirja on julkaistu teoksessa Työtä ja rakkautta. Kansanmiesten päiväkirjoja 1834–1934, 59–87 (Kaisa Kauranen toim., SKS 2009).