Tahvo Huttunen kertoo päiväkirjassaan yksityiskohtaisesti kevään ja kesän 1867 säistä, jotka olivat hyvin poikkeukselliset. Kevät oli kylmä: vielä toukokuun lopulla ajettiin hevosella jään yli. Jäät lähtivät Pielisestä vasta 23. kesäkuuta. Sitten tuli lämmin mutta lyhyeksi jäänyt kesä, joka päättyi ankariin halloihin. Seuraavissa otteissa Tahvo kertoo talven 1867–1868 tapahtumista.
Talvi tuli kohtalaisesti. kovia pakkaisia oli ennen joulua. Nyt oli nälkä tavallisena wierasna, kaikilla köyhimmillä nyt oli kurjuus ja nälkä niin suuri jota ei wanhat sano muistavansa eikä warmaan ole sitte kuin Wuosina 1695 ollut, Tammi kuulla 1868 oli jo useammalta kaikki elatus aineet loppuneet, Nyt laitettiin köyhäin hoitohuoneita joissa elätettiin kerjäläisiä, tässä seurakunnassa oli niitä kolme, joista oli yksi Lieksan kylässä jossa elätettiin Lieksan Herraswäen ja Talon poikien waralla 50 henkee, muissa hoitopaikoissa oli Hätä apu kassan warat. Nyt kuoli paljo wanhempia ihmisiä köyhästä wäestä warsinkin Monolan hoitopaikassa nälkään jos ei warsin ruuata, waan ruuan huonouden tähden, joista useimmat kuoliat walittivat nälkää ja huusivat ruokaa aivan kuolin hetkellään.
Tämä suuri kuolevaisuus alkoi Joulukuun lopulla ja Tammikuulla 1868 kuoli jo 95 henkeä, Helmikuulla 173. Maaliskuulla 288, Huhtikuulla 356, Toukokuulla 334, Kesäkuulla 175 ja heinäkuulla 75 henkeä yhteen näillä
seitsemällä kuukaudella kuoli 1472 henkeä ja wielä Elokuun alku puolella kuoli rahvasta tavallista enämmän wan sitte lakkasi tavalliseksi. Tämän kuolevaisuuden alussa kuoli ensin huonoista kerjäläisistä wanhoja ja lapsia ja niitä joilla oli suurin ruuan puutos, wan jo Maliskuulla alkoi kuolta niitää joilla oli ruokaa wan suurin osa näistä kuolleista oli ruuan puutteen tähden kuolleita.
Woi surkeita aikoja, jotka oli silloin keväillä, kaikki jouto wäki kävivät kerjuulla ja ne oli harvat talot, jotka woivat kerjäläisille antaa. Kaikki talolliset söivät survoa [pettuleipää] Liexan pitäjäässä. Kerjäläisiä löydettiin kuolleina tieltä ja tiepuolesta ja monta kuoli rekeen talon wälille kyyitessä. Tautiin, ja kuolevaisuuteen oli syynä suurinna sopimatoin ruoka ja nälkä, joka oli melkeen niin taloisilla kuin kerjäläisillää. Woi surkeeta näköö joka oli ihmisissä tänä kevännä kuin melkein kaikki ihmiset olit laihtuneet
nälän ja taudin tähden, että ei tahtonut tuntea. Monta aivan nuoresta parhaallaan olevista ihmisistä, täytyi kuolla nälkään. Nyt nähtiin nälkään kuolevain luonto. He nälkäiset ei luulleet ensinkään kuolevansa, olivat toimissaan olevinaan eikä tunteneet huonouttaan, toivoivat piankin työhön kykenevänsä kuin wan ruokaa saisivat. Monelle kuoleman edellä tuli suuri ja erinomainen ruuan halu, wan kuin ruokaa saivat kuolivat pian muutaman tunnin ja minuuttienkin sisään. Usiammat nälkäiset kuolivat paikalla kuin ruokaa saivat. Tautia oli melkeen joka ihmisessä, niissää joilla ei ollut ruuan puutosta oli Lavantautia moneen kertaan ja Moruu. Huhtikuulla oli tämä ylimällään.
Valokopio Tahvo Huttusen Aika-Kirjasta sijaitsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmissa sekä digitaalinen kopio alkuperäisestä käsikirjoituksesta Seuran digitaalisessa arkistossa. Alkuperäinen käsikirjoitus on suvun hallussa.
Aika-Kirja on julkaistu teoksessa Työtä ja rakkautta. Kansanmiesten päiväkirjoja 1834–1934, 38–55 (Kaisa Kauranen toim., SKS 2009).