Luoja on valkeus,
valkeus tulkoon!
Tieto on valta,
Mi voittoon vie!
Voitto on luonnon
Ja luonteemme herruus.
Siinä on onnemme
Luottavin pohja.
Luojalle kiitos.
Kuinka moni
Kurja[a] hylkien silmäilee,
suur’arvoinen alempaan,
eikä muista, että
Saman arvon, kunnian
ansaitsee,
joka mies on paikallaan.
Runot ovat Ida Digertin päiväkirjan sisäkansista.
Nuori ompelijatar Ida Digert (1874–1940) oli saanut lapsena käydä vuoden kansakoulua. Hän asui vanhempiensa luona Turun läänin Koskella, Tuimalan kylässä. Idan isä Kaarlo oli torppari ja käsityöläinen, mutta myös paikallisen sahan kirjuri, mikä nosti hänen sosiaalista asemaansa. Äiti Anna Elisabet oli työskennellyt piikana ennen avioitumistaan.
Ida piti päiväkirjaa vuosina 1894–1898. Päiväkirjan kirjoittaminen kutoutui perheen kohtaamiin vaikeuksiin, joita Idalla oli tarve käsitellä. Hänen isoveljensä Janne, jonka opintie oli ulottunut maisteriksi asti, sairastui vaikeaan munuaistautiin. Janne poti sairautta kotonaan toista vuotta kunnes menehtyi. Toinen piina perheelle oli, kun itsevaltainen nimismies Isak Edvard Sjöman haastoi Idan isän oikeuteen syyttäen tätä muun muassa kirjanpitorikoksista sahalla. Monivaiheinen prosessi kesti neljä vuotta. Lopulta senaatti antoi Kaarlo Digertille vapauttavan tuomion, mutta perheen kärsimyksiä se ei varmaan korvannut.
Päiväkirjassaan Ida kertoo paitsi perheensä vaikeuksista, myös arjen tapahtumista: missä hän kävi, mitä teki ja näki. Hän ei ollut täysipäiväinen ompelija, vaan auttoi paljon myös kodin askareissa. Silti taitojen karttuessa Ida sai yhä enemmän ompelutehtäviä. Työt tehtiin usein asiakkaiden kodeissa. Uusi aika oli saapunut Koskelle, sillä paikkakunnalla oli paljon rientoja: uskonnolliset kokoukset, raittiuskokoukset, ompeluseura ja nuorisoseura. Paikkakunnalla vaikutti erityisesti evankelinen herätysliike, jonka piiriin Ida kuului, mutta hän osallistui myös monenlaisiin valistustilaisuuksiin.
Ida kirjoitti niukasti tunteistaan, mutta tekstin seassa ja päiväkirjan sisäkansissa on värssyjä ja muistorunoja, jotka kuvastavat kaipuuta, pettymystä ja yksinäisyyttä. Jotkut niistä olivat ilmeisesti Idan omasta kynästä lähtöisin. Sisäkansissa on uskonnollisia ja isänmaallisia runoja mutta myös säkeitä, joista ilmenevät valistuksen ja tasa-arvon teemat, niin kuin esittelyn alussa olevista mietelmistä ilmenee: tieto on valtaa ja saman arvon ansaitsee jokainen. Uskonnollisen ompelijattaren ajatelmista voi kuulla kaikuja aatteista, jotka Ranskan suuri vallankumous oli sysännyt liikkeelle sata vuotta aikaisemmin.
Päiväkirjan kirjoittamisen päätyttyä Ida jatkoi ompelijan työtään. Mutta 1909 asiakirjoihin kirjataan huomattava muutos: Ida avioitui 35-vuotiaana paikallisen kanttorin Antti Paasmäen kanssa. He muuttivat lähistölle pieneen mökkiin. Lapsia heille ei syntynyt. 1926 Ida yllättää vielä kerran: hän erosi kirkosta. Evankelisella liikkeellä oli ristiriitoja luterilaisen kirkon kanssa ja se jakautui. Ida liittyi Marttilan ja Kosken vapaaseen evankeliseen seurakuntaan. Kuoltuaan hänet kuitenkin haudattiin miehensä viereen, joka oli pysynyt valtakirkon jäsenenä.
KIRJALLISUUS
Makkonen, Anna 2005: Kadonnut kangas. Retkiä Ida Digertin päiväkirjaan. Helsinki: SKS.