Herra Kaselius koetti tehdä runonsa, waikka muotonsa puolesta oliwatkin mitä wiheliäisimpiä, kuitenkin sisällöltään mehuisaksi.

Tampereen Sanomien luonnehdinta Frans August Kaseliuksen runoista 11.12.1889

Frans August Kaselius oli yksi tuotteliaimpia arkkiveisujen kirjoittajia ja kauppaajia Suomessa 1800-luvun lopussa. Hän julkaisi ainakin 68 erisisältöistä arkkiveisuvihkosta. Hinnaltaan halpojen arkkiveisujen painosmäärät olivat usein suuria: kyse saattoi olla tuhansien, jopa kymmenien tuhansien kappaleiden painoksista. Veisuja esitettiin tuttujen laulujen sävelmillä, ja usein veisun alkuun oli merkitty, minkä laulun säveleen kyseinen veisu sopi. On huomionarvoista, että 1800-luvun lopulla arkkiveisuja painattivat lähes yksinomaan sivistyneistöön kuulumattomat kansanhmiset.

Frans August Kaseliuksen nimi ja hänen arkkiveisunsa tunnettiin laajalti Suomessa, mutta kirjallisuudeksi hänen kynäntuotteitaan ei arvotettu. Tämä sai nimimerkki Ollin kirjoittamaan Uudessa Savossa tuohtuneena lokakuussa 1893: ”Olen kirjallisuushistoriasta etsinyt Fr. A. Kaseliuksen nimeä, waan en ole löytänyt. Suuttuneena wiskasin nurkkaan kirjallisuushistorian, joka ei tiedä nykyajan suurinta runoilijaamme”.

Kaseliuksen tuotteliaisuutta ja näkyvyyttä ajatellen on yllättävää, että hänen persoonastaan ja henkilöhistoriastaan tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Hän vaikutti eteläisessä Suomessa, mutta hänen syntymäpaikkansa tai -aikansa eivät ole tiedossa. Samoin hänen sosiaalinen taustansa on tuntematon. Sivistyneistö suhtautui arkkiveisurunoilijoihin kriittisesti ja jopa halveksien, toisin kuin ihailemiinsa kalevalamittaa käyttäneisiin rahvaan runoniekkoihin. Kansan keskuudessa tällaista eroa suhtautumisessa ei ollut.

Arkkiveisujen tekijät saattoivat erikoistua johonkin tiettyyn aihetyyppiin. Kaselius oli ennen kaikkea uutisten kertoja. Hän tarinoi esimerkiksi sodista, rikoksista, onnettomuuksista ja keisariperheen tapahtumista. Aiheet tuovat mieleen nykyisen iltapäivälehdistön. Erona tosin on, että nykyään jokainen päivä vaatii omat otsikkonsa, kun taas Kaseliuksen aikana yhdestä murhasta, tulipalosta tai muusta järkyttävästä tapahtumasta saattoi kirjoittaa veisun, joka kävi kaupaksi kuukausia ellei pitempäänkin. Iskevän otsikon sijasta veisuille annettiin nimiä, joihin yritettiin mahduttaa koko tapahtumasarjan pääpiirteet. Esimerkiksi porvoolaisen nahkuri Öhmanin murhan johdosta Kaselius kirjoitti ja kustansi arkkiveisun ”Karwari Oman’in Wiimmeinen hengen weto Poikansa ja waimonsa kauhistawisen murhakirween alla Ja pojan Johan Oman’in ja waimon Amanta Oman’in kosto.”

Sensuuri oli jonkin verran kiinnostunut uutismaisista arkkiveisuista. Silti nähtävästi vain kerran kävi niin, että painoylihallitus kielsi painatteen ja määräsi sen poltettavaksi. Näin kävi Kaseliuksen arkkiveisulle Sotilas Otto Luodin nuoruus sekä lankeemus ja kauhia kuolema. Arkkiveisukulttuuriin yksittäinen tapahtuma ei kuitenkaan vaikuttanut. Arkkiveisujen painattaminen hiipui vähitellen sanomalehtien vallatessa yhä enemmän alaa, musiikkimaun muuttuessa ja lopulta äänitallenteiden ja 1920-luvulla alkaneen radiotoiminnan myötä.

Kuuntele Frans August Kaseliuksen Murheweisu

Tutki dokumentteja:

Tee tehtäviä:

Markkinatungosta Rauman kalatorilla. 1900-luvun alku. Kuva: Museovirasto.

KIRJALLISUUS

Hakapää, Jyrki 2013: Arkkiveisut. Lauletun ja kirjoitetun kohtaaminen. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa, 221–256. Helsinki: SKS.