Aleksis Kiven romaanin seitsemän veljestä hikoilivat lukkarinkoulussa aapiskirjoineen, mutta annettiinko heidän käsiinsä myös kynä ja paperia kirjoituksen oppimista varten? Mitä arvelet?
Ei annettu. Kiven kuvitteellinen mutta historiallista todellisuutta erinomaisesti valaiseva romaani sijoittuu 1800-luvun puolivälin tienoille. Silloin kirjoittaminen oli tavallisen kansan keskuudessa vielä poikkeuksellinen taito. Kansakoululaitosta ei ollut, ja monenkirjavissa kylä- ja kiertokouluissa opetettiin ainoastaan lukutaidon ja kristinopin alkeita.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä kuvaa, kuinka vastenmielistä ja vaikeaa lukemaan opettelu monille oli.
Latinasta suomeen
Kirjoitustaidon historia alkaa Suomessa noin 1100-luvulta, jolloin katolinen kirkko ja sen vanavedessä Ruotsin kuninkaan valta laajenivat Suomen alueelle. Kirjoitetut kielet alueellamme olivat tuolloin latina, alasaksa ja ruotsi, ei suomen kieli. Ainoastaan hallinnon ja kirkon työntekijät oppivat luku- ja kirjoitustaidon.
1500-luvun alkuvuosikymmeninä saksalainen munkki Martin Luther käynnisti Euroopassa reformaatioksi kutsutun historiallisen murroksen. Katolisen kirkon rinnalle syntyi useita protestanttisia kirkkokuntia. Roomalaiskatolinen uskonoppi vaihtui Ruotsissa luterilaiseksi, ja samoin kävi Suomen alueella, joka kuului tuolloin Ruotsiin.
Protestantit korostivat, että jokaisen kristityn tuli saada kuulla ja lukea kristinuskon opetuksia omalla äidinkielellään. Turun piispa Mikael Agricola suomensi Uuden testamentin vuonna 1548. Muutakin suomenkielistä kirjallisuutta alkoi ilmestyä, ja kansanopetus pääsi vähitellen alkuun.
Kirjoitustaidosta oli hyötyä
Toisin kuin lukutaidon, kirjoitustaidon yleistyminen ei pitkään aikaan perustunut koulun tai kirkon antamaan opetukseen. Sen sijaan kyse oli joidenkin yksilöiden halusta oppia kirjoittamaan, koska siitä oli heille tavalla tai toisella hyötyä. Kirjoitustaito paransi esimerkiksi käsityöläisten ja kauppaa käyvien talonpoikien edellytyksiä harjoittaa ammattiaan. Myös laskutaito oli heille tärkeä.
Jokaisella kirjoitustaitoisella oli oma polkunsa kirjoituksen maailmaan. Opettajana toimi kuka milloinkin: kirjoitustaitoinen naapuri, kaupungin kirjakauppias, paikallinen pappi tai muu oppinut. Jotkut opettelivat mallikirjaimet aapisesta tai almanakasta ja hankkivat taidon saamatta apua keneltäkään. Kirjoittaminen säilyi pitkään erityistaitona. Sen hallitsevat toimivat usein kirjureina niille, jotka eivät osanneet kirjoittaa.
Lukutaidosta ei seurannut automaattisesti kirjoitustaitoa. Painetut, koukeroiset fraktuurakirjasimet sopivat huonosti malliksi käsin kirjoitetuille kirjaimille. Taidon opettelulle oli monia esteitä alkaen kynien, musteen ja paperin puutteesta: ne olivat varsin kalliita ylellisyysesineitä 1800-luvun jälkipuolelle asti.
1700-luvulta alkaen kirjalliset taidot edistyivät myös uskonnollisten herätysten ansiosta. Herätysliikkeiden jäsenet lukivat ahkerasti paitsi Raamattua myös muuta uskonnollista kirjallisuutta. He kirjoittivat esimerkiksi virsiä ja pitivät kirjeitse yhteyttä toisiinsa.
Yhteiskunnallinen muutos kiihtyi 1800-luvulla koko Suomessa: kaupankäynti vapautui, tehtaita perustettiin, suomalainen puu ja paperi alkoivat käydä kaupaksi Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Syntyi uusia ammatteja, joissa ainakin auttava kirjoitustaito oli välttämätön. Näihin tarpeisiin pyrittiin vastaamaan koululaitosta kehittämällä.
Kierto- ja kansakoulut ennen peruskoulua
Ensimmäiset kansakoulut perustettiin Suomessa 1860-luvulla. Kirjoituksen opettaminen kuului alusta alkaen niiden opetusohjelmaan. Kesti kuitenkin lähes vuosisadan, ennen kuin kansakouluista tuli kaikkien kouluja. Vielä 1900-luvun alussa yleisin koulu oli muutamia viikkoja vuodessa kestänyt kiertokoulu, jossa opetettiin ainakin kirjoittamisen alkeita. Oppivelvollisuus astui Suomessa voimaan vasta 1921. Vielä senkin jälkeen opetus jatkui syrjäisillä seuduilla kiertokouluissa. Vanhemmissa ikäluokissa oli 1900-luvun alkuvuosikymmenillä paljon kirjoitustaidottomia.
Aleksis Kiven romaanin seitsemästä veljeksestä lopulta vain Eero opetteli kirjoittamisen taidon. Hän myös käytti sitä aktiivisesti: sanomalehti julkaisi Eeron kirjoituksia, ”joiden sisältö oli ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin”. Eero oli myös mukana perustamassa paikkakunnan ensimmäistä kansakoulua. Voimme olettaa, että kuvitteellisen Eeron kuvitteellisista lapsista kaikki oppivat kirjoittamaan. Yhteiskunnan kehitys tarjosi puolestaan näiden lapsille – todellisuudessa useimmille suomalaisille lapsille – mahdollisuuden edetä koulutiellään jälleen omia vanhempiaan pitemmälle.
Luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen sekä kouluttautuminen ovat olleet mullistavia muutoksia suomalaisten historiassa. Molemmat ovat osia laajemmasta kirjallistumisen prosessista, jossa yhteiskunnat kaikkine toimintoineen rakentuvat yhä perustavammin kirjoitetun sanan varaan.
Tee tehtäviä:
KIRJALLISUUS
Kauranen, Kaisa 2013: Mitä ja miksi kansa kirjoitti? Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa, 19–54. Helsinki: SKS.
Makkonen, Anna 2002: Ääni ja kirjoitus. Omaelämäkertoja 1800-luvun Suomesta. Teoksessa Anna Makkonen (toim.), Karheita kertomuksia. Itseoppineiden omaelämäkertoja 1800-luvun Suomesta 7–20. Helsinki: SKS.