Sanomalehdet olivat suomenkielisille lukijoille ennen kokematon tiedonvälityksen keino. Ne levittivät tietoa kotimaan asioista ja tekivät lukijoille tutuksi myös muuta maailmaa. Ennen sanomalehtiä tieto merkittävistä tapahtumista oli levinnyt lähinnä kuulopuheina ja kirkonkuulutuksina jumalanpalvelusten jälkeen. Arkkiveisuissa puolestaan kerrattiin henkirikoksia tai luonnonmullistuksia vielä vuosien kuluttua itse tapahtumista. Sanomalehdillä on ollut Suomessa 1800-luvulta lähtien keskeinen rooli tiedon levittäjänä ja keskustelun herättäjänä.
Sanomalehtien kirjo
Ensimmäinen merkittävä suomenkielinen sanomalehti Turun Wiikko-Sanomat alkoi ilmestyä vuonna 1820. Seuraavilla vuosikymmenillä perustettiin useita lehtiä, esimerkiksi Maamiehen ystävä ja Suometar. 1860-luvulta lähtien, jolloin säännöllinen valtiopäivätoiminta käynnistyi, lehtien perustaminen kiihtyi entisestään. Monet olivat lyhytikäisiä ja ilmestyivät vain joitakin vuosia. Niillä oli silti suuri merkitys uutena viestintävälineenä.
Lehtien painosmäärät pysyivät pitkään pieninä, ja maallista lukemistoa kohtaan tunnettiin yleisesti epäluuloa. Toisaalta lehtiä luettiin ääneen ja niitä lainattiin ja kierrätettiin kiinnostuneiden keskuudessa. Niitä tilattiin myös varhaisiin kirjastoihin. Ne jotka lehtiin tutustuivat, saattoivat jäädä niihin suorastaan ”koukkuun”, niin kuin nimimerkki Euran tytön sanomalehtikirjoituksesta ilmenee. Hän kirjoitti Sanomia Turusta -lehteen vuonna 1860 näin: ”Joka viikon lopussa on uteliaisuuteni kovassa piukassa, sillä silloin – ennemmin ei niitä (Sanomia) tänne saa [- -] Ja kohta kun Sanomalehti tulee, on minulla oikein kiiru niitä lukemaan; olletikin olen kotimaan uutisille aivan harras”.
Euran tytön kirjoitus oli niin sanottu maaseutukirje, jollaisia lehdissä alettiin julkaista 1850-luvulta lähtien. Kyse oli lukijoiden kirjoituksista, jotka saivat enenevästi palstatilaa ja joista tuli hyvin suosittua luettavaa.
Lukijakirjeet muuttivat yhteiskuntaa
Lukijakirjeissä kerrottiin oman paikkakunnan kuulumiset tai otettiin kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Kirjoittajat olivat alkuaikoina enimmäkseen säätyläisiä kuten pappeja tai opettajia, mutta keskusteluun osallistumisesta tuli yhä suositumpaa myös tavallisen kansan keskuudessa. Lehtien keskustelukulttuuri hämmensi ja muutti säätyjen välisiä suhteita. Se vaikutti myös sukupuolten väliseen vuorovaikutukseen, kun naistenkin ääniä alkoi, tosin hyvin hitaasti, ilmaantua julkiseen keskusteluun.
Lukijakirjeissä kerrottiin usein paikallisista tapahtumista. Tiedolla oli kuitenkin laajempaa merkitystä. Eri paikkakunnilla asuvat vertailivat omia olojaan maan muihin osiin, joista tultiin uudella tavalla tietoisiksi. Maa nimeltä Suomi alkoi hahmottua lukijoiden ja kirjoittajien mielissä.
Lukijakirjeiden välityksellä periaatteessa kuka tahansa saattoi osallistua julkiseen keskusteluun ja kritisoida myös korkeammassa asemassa olevien mielipiteitä. Ei ihme, että keskustelu käytiin valtaosin nimimerkkien suojissa. Lukijakirjeiden julkaisupolitiikkaan vaikuttivat kuitenkin lehtien toimittajat. Toisinaan he kommentoivat julkaisemiaan kirjoituksia. Suopeimmat arviot ja eniten palstatilaa saivat lähes aina ne kirjoittajat, jotka asettuivat yhteiskunnallisten uudistusten puolestapuhujiksi.
Kuva: Lihakauppias K. Koskinen sanomalehteä lukemassa. Noin 1910-luku. Hyvinkään kaupunginmuseo.
Tutustu kansankirjoittajiin:
Tutki dokumentteja:
Tee tehtäviä:
KIRJALLISUUS
Stark, Laura 2013: Sanomalehtien maaseutukirjeet. Itseilmaisun into ja lehdistön portinvartijat. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa, 145–177. Helsinki: SKS.