Päiväkirjat

Aika-Kirja, kirjoituskirja, muisto-kirja, päiväkirja, muistikirja. Kun ensimmäiset kansanmiehet ja -naiset ryhtyivät Suomessa tallettamaan havaintojaan ja kokemuksiaan paperille, ei päiväkirja-sana ollut vielä vakiintunut kielenkäyttöön. Ensimmäiset päiväkirjaa muistuttavat tekstit olivat keskenään hyvin erilaisia, sillä kirjoittajilla oli harvoin selkeää mallia tai esikuvaa. Monet keskittyivät kirjaamaan säitä ja maatalousvuoden kulkua. Käytännölliset merkinnät auttoivat töiden organisoinnissa ja tulevaan varautumisessa.

Toisentyyppisiä päiväkirjoja edustavat eräänlaiset kronikat eli tekstit, joissa tapahtumista kirjoitettiin vuosiluku kerrallaan. Näin lukkari Tahvo Huttunen Aika-Kirjassaan:

• 1860: Oli kohtalainen talvi: wuosi tuli hywä ja oli heinä ja leikkuu aikana hyvät ilmat. 9.9. Kuulutettiin [minut] avioliittoon Anna Maria Nevalaisen kansa. [--]
• 1861: 23.3. Wihittiin minä avioliittoon Wilhelm August Krogerukselta Mikkolassa waimoni syntymä talossa [--]
• 1862 oli julma pakkas talvi, horkkaa paljo ihmisissä [--]

Suuria tunteita
Ei ollut tavallista, että ruumiillisella työllä itsensä elättänyt henkilö ryhtyi laittamaan tunteitaan paperille. Silti niinkin tapahtui. Talonpoika Juho Kaksola teki muisto-kirjaansa ensimmäisen pitkän merkinnän avioiduttuaan Amalia Kaksolan kanssa, jonka luokse hän muutti kotivävyksi. ”Aijai sitä aikaa: silloin minussa oli kaikki luonnon hallitukset voimassa, mikä ikinä vaan ihmistä taitaa vallita, Yhtä-aikaa ilo ja suru, koston pyyntö (paha kyllä) ja kärsivällisyys, epäillys ja toivo, teeskenteleväisyys ja kaiken lainen keviämielisyys ja kevyt luontosuus, samalla yksitotisuus ja vakavuus”, Juho kuvaili vihkimisen herättämää tunnemyrskyä.

Suuria tunteita kirjasi myös talollisperheen poika Aleksander Wallin, joka koki elämää suuremman rakkauden piika Amanda Juhontyttären kanssa. Pari seurusteli enemmän tai vähemmän avoimesti useita vuosia ja sai kaksi lasta, mutta toisiaan he eivät silti saaneet. Aleksin perhe ei sallinut pojan avioitua vaatimattoman piian kanssa. Traagisen rakkauden vaiheet ovat tallentuneet Aleksin päiväkirjaan, jota hän kirjoitti 1879–1882. Manda oli aiheena lähes jokaisessa merkinässä. 21.11.1881 Aleksi kirjoitti: ”Voi minä itkin sen rakkaulen tählen [rakkauden tähden] rakas Mandani jonka olen sinulta löynny ja jota paitsi en ilman voi olla."

Seuraava katkelma on karjakko-oppilas Anna Nikulan päiväkirjasta 1.5.1885: ”Rakkautta olen minä kaivannut. Rakkaus on se totuus, jonka perään olen minä pyrkiny. Silloin kuin tiedän, että rakastan ja olen rakastettu, silloin on levottomuus luopunut minusta”. Sanat ovat lähes suoraan romaanista Ylhäiset ja alhaiset (1870), jota Anna lainasi päiväkirjassaan muulloinkin, lähdettä mainitsematta. Sydämen asioista kertomiseen hän tarvitsi romaanista lainattua kieltä. Nuori ompelijatar Ida Digert puolestaan ilmaisi päiväkirjassa tunteitaan runojen ja kansanlaulujen säkein.

Tunteelliset päiväkirjat yhdessä tunnekylläisten omaelämäkertojen ja kirjeiden kanssa kertovat, että rakastaminen ja muut suuret tunteet ovat olleet entisajan ihmiselle tärkeitä ja kuohuttavia kokemuksia siinä missä meillekin.

Kuva: Ali-Mikkolan isäntä Frans Eklund sekä morsian Krannilan talosta 1908. Kuvaaja Atelier Ernst. Nurmijärven museon kuva-arkisto.

KIRJALLISUUS

Kauranen, Kaisa (toim.) 2009: Työtä ja rakkautta. Kansanmiesten päiväkirjoja 1834–1937. Helsinki: SKS.

Kuismin, Anna 2013: Päiväkirjat ja omaelämäkerrat. Aikain muistot ja kokemusten koulut. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa, 60–97. Helsinki: SKS.